Enhän minä oikeasti uskonut, että muutostukipaketissa hehkutettu esimiehen antama tuki olisi totta, mutta ihan sitäkään en kuvitellut, että tosielämässä se on sama asia kuin selän kääntäminen ja irtisanottavan alaisen kohtaamisen pakoileminen.
Kun tieto aluehallinnon massiivisista irtisanomisista viime syksynä konkretisoitui luvuiksi, alkoi myös irtisanomisista käytännön tasolla vastaavien kouluttaminen. Tähän koulutukseen on käytetty kymmeniä tuhansia euroja eli muutaman virkamiehen vuosipalkan verran muutenkin niukkoja määrärahoja. Tuloksena ei ole saatu työtään pätevästi ja kunnioituksella hoitavia esimiehiä, vaan ainakin minun tapauksessani pomo, joka ei kykene edes normaaliin, kohteliaaseen kanssakäymiseen.
Kävin eilen viemässä sairauslomalapun työpaikalle. Myönnän, olen heikko ja nössö, kun en yhdestä elämänuran päättämisestä ilman tukea selviä. Olensin paperin esimiehelle, joka ei kysynyt, miten jaksan tai pyytänyt hetkeksi istumaan kanssaan ja juttelemaan siitä, miksi tähän tilanteeseen on päädytty. Torstainahan sain tietää, että olen irtisanottavien listan ainoa asiantuntijatasoisen tehtävän haltija, mutta minulle ei silloin saanut mitenkään valottaa taustoja. Nähtävästi irtisanomiseni perusteet ovat niin salaiset, että niitä ei tulla koskaan minulle kertomaan. Täydellisen vaiti yksikön päällikkö ei kuitenkaan ollut, vaan hän kykeni miehisen empaattiseen tapaan rykäisemään, että aha.
Siis aha! Ei mitään muuta. Kuka ikinä esimiehiä on asiassa kouluttanut, on joko äärettömän epäpätevä tai sitten irtisanomisiin valmennettu aines ei kyennyt vastaanottamaan informaatiota, prosessoimaan sitä ja edelleen käytännössä osoittamaan, että tilanne on hallinnassa. Jos ja kun esimiestyö on tätä tasoa, niin tietenkin voi pienessä mielessään miettiä, kenen osaamisessa on niin isoja aukkoja, ettei niitä kohtuullisella koulutuksella pystytä umpeen kuromaan. Olenko se minä vai sittenkin joku muu?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti