Ensin vatuloidaan puoli vuotta ja sitten kun pitäisi tapahtua, etsitään kalentereista sopivaa hetkeä. Tammikuusta asti on ollut selvää, että 28.5. mennessä täytyy ylimääräinen väki irtisanoa, mutta kenelläkään ei näköjään käynyt mielessä, että irtisanojien kalenterissa pitäisi olla sillekin varaus. H-hetki on keskiviikkona, jos ei hallitusneuvottelujen päätöksestä tiedottaminen mene yhteisen kohtaamisen edelle. Hullua ajatella, että loppuelämääni vankasti vaikuttavan työsuhteen päättämisen kanssa samasta ajankohdasta kilpailevat pilipalipalaverit ja Suomi nousuun -työkokoukset puhumattakaan kaikenmaailman ikäjohtamisseminaareista.
Tänään kannoin oman vastineeni kirjaamoon. Rehellinen ollakseni en ole ihan varma, jatkoiko se matkaansa eteenpäin vai jäikö se täpötäysille pöydille odottamaan vuoroaan. Viime viikolla aloitin aktiivisen kirjeenvaihdon Akavan lakimiehen kanssa ja tällä viikolla olemme havainneet olevamme liikuttavan yksimielisiä siitä, että kevään aikana yksikössä avoinna olleen työtehtävän antaminen ulkopuoliselle oli jos ei ihan laitonta niin ainakin kohtalaisen arveluttavaa. Irtisanomistilaisuudessa tästä saadaankin aikaan mielenkiintoinen keskustelu, jossa puolin ja toisin nostetaan esille valtakunnantasoinen ohjeiden noudattaminen. Mukavaa ajatella, että pöydän molemmin puolin ollaan koko sydämestä oikeassa.
Esimies ei ole puhunut minulle vieläkään. Nähtävästi hän istuu omassa työhuoneessaan ja yrittää telepaattisesti lähettää kannustusviestejä viiden pahviseinän läpi, mutta minä en ole emotionaalisesti vastaanottavaisella päällä vaan oletan, että tuki olisi vanhanaikaista puhetta. Jos ei muuta niin keskustelua siitä, miten nämä työni (joita irtisanomisperusteiden mukaan ei ole) jaetaan edelleen niille, jotka saavat pitää työpaikkansa. Heitä en todellakaan kadehdi: perehtymistä varten jätän 28 mapillista tietoa siitä, minkä asioiden kanssa olen työpäiviäni viettänyt. Minun mielestäni aika paljon aineistoa töistä, joita ei enää ole - ja joita ei kukaan enää hoida.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti