Osaamispotentiaaliarvostusvajeen korkein potenssi

Olen hyvä lillumaan omassa onnettomuudessani ja kokemaan kuin olisin maailman ainoa väärinkohdeltu virkamies. Valitettavasti olen vain yksi monista, pikkuruinen pelinappula poukkoilemassa todennäköisesti omasta narsismistaan hullaantuneiden esimiesten mielenkiintoisten päätösten tahdituksen mukaan.

Ikuisesti muutoksen kynsissä lilluvaan yksikkööni on nyt valittu esimiehet. Valintapäätös on toki vielä pelkkä ehdotus, mutta tuskin tulee muuttumaan. Lopputulos oli juuri sellainen kuin osattiin odottaa eli osaaminen, tietäminen, kokemus ja jo hankittu kunnioitus viskottiin roskakoppaan ja tilalle tulivat uudet raikkaat tuulet. Harmillista, että puhuri piti saada aikaan juuri nyt, kun kaikki on muutenkin mahdollisimman sekaisin, mutta valintoja tehtäeässä ei koskaan ajatella nykyhetken tuloksentekoa vaan tilannetta parin vuoden kuluttua.

Harmi, että me joudumme kuitenkin ne pari vuotta tekemään töitä ja kaikesta päätellen myös tulosta, vaikka työelämän korttipakasta on väärillä ratkaisuilla poistettu kaikki ässät ja kuvakortit. Koko yksikkö etsii itseään ja paikkaansa hierarkiassa ja siihen samaan syssyyn otetaan uusia ummikkopomoja opettelemaan substanssia. Joku järki tässä pitää olla, että myllätään kaikki sekaisin myös tunnetasolla siirtämällä osaavat, kokeneet ja pidetyt esimiehet sivuun. Alan vähitellen uskoa ajatukseen siitä, että valtiolla riemulla harjoitetun "hajota ja hallitse" -toimintatavan ei ole tarkoitus tuottaa parempaa tulosta vaan enemmän pahaa mieltä. Tehokkuutta ei kaivata kuin suorittavan- ja asiantuntijatason työssä, kaikessa muussa riittää, että murskaamalla mennyt saadaan kaaosta aikaan.

Mietin, monesko surkea esimiesvalinta ja ala-arvoisella tavalla toteutettu prosessi toimintaympäristössäni tämä  on urallani. Pääsin laskuissani niin pitkälle, että katsoin parhaaksi lopettaa. Jos valtion virkamiesten oletetaan osaavan asiakkaiden kyykyttäminen, niin hallinnon sisällä tyhmänylpeää alistamista on monin verroin enemmän. Ymmärrän tarpeen uudistaa organisaatioita, ymmärrän tarpeen saada aikaan muutosta, mutta en ymmärrä sitä, että etenkin työhallinnossa muutos merkitsee aina sitä, että osaavimmat ja inhimillisellä tavalla ilman keppiä tulosta tahkovat viskotaan sivuun vain siksi, että he ovat uhka johtajille. Muutoksen suuntahan ei voi koskaan olla käytännön työstä havaittujen ongelmien ratkaisemisesta pontta hakeva, vaan sen tulee aina olla johtajan tai päällikön hekumallinen hengentuote, joka liiskataan organisaation toimintamalliksi vaikka väkisin.

Tyhmää tuntea yllättyneenä asiasta, jonka tajusi todeksi jo aikaa sitten. Edelleenkin on ajoittain juurakonhuldamainen olo iskiessäni nyrkkiä pöytään ja hokiessani, että "sittenkin". Ei sitä "sittenkiä" koskaan tule. Muutos on mahdollisuus ja tällä kertaa se oli mahdollisuus siirtää päällikölle vaarallisin (suomennos: osaavin, pätevin ja pidetyin) alainen vilttiketjuun. Vuosi sitten edellisessä organisaatiossa se olin minä, nyt tässä uudessa joku toinen. Sama kaava toistuu ja eniten kärsii kansalainen, joka ei saa sitä jotain meidän salaperäisissä kammioissamme prosessoimaamme palvelua niin ripeästi kuin pitäisi. 
 

Kun se iskee uudestaan

Aamulla kuuntelin työkaverin tuskaa osana valtionhallinnon lonksuvaa koneistoa ja muistin vuodentakaiset asiat. Silloin olin itse keskellä epämääräistä irtisanomiseen johtanutta prosessia ja kaikki näytti siltä, että oikeudenmukaisuus ja ylevien johtamisoppien noudattaminen ei ainakaan valtiolla ole maan tapa. Sama kaava jatkuu edelleen, uhrit vain ovat toiset.

Iltapäivällä sain työnantajan lakimiehen laatiman 12-sivuisen vastineen omaan irtisanomisvalitukseeni. Vastineen perusteella en ole ollut kaksinen työntekijä vaan tiukasti esimiehen valvonnassa yksinkertaisia työtehtäviä jotenkuten suorittanut virkamies, joka joutikin tulla potkituksi pois viraston akuutin rahapulan takia.

Niin, ne supistuneet määrärahat. Niihinhän sitä aina vedotaan. Kuitenkin irtisanomiseni jälkeen virastossa on voitu laittaa avoimeksi yksi toistaiseksi voimassaoleva virkasuhde, neljä määräaikaista virkaa sekä yksi viransijaisuus. Tämä kaikki kolmen kuukauden aikana sen jälkeen, kun minusta päästiin eroon. Ja siis virastossa, jonka pitää tehdä sopeutumistoimenpiteitä, jotta saadaan rahat riittämään palkkoihin. 

Rahan lisäksi tietenkin oma osaamiseni tai siis oppimiskyvyttömyyteni on nostettu esille työnantajan laatimassa vastineessa. Minähän katsoin, että olisin ollut pätevä toimimaan tehtävissä, joihin otettiin toinen henkilö kesken YT-neuvottelujen. Vastineen mukaan "Projektit ovat määräaikaisia ja edellyttävät projektihenkilöstöltä käytännön osaamista sekä ESR-hankehallinnoinnista että hankkeen substanssisisällöstä. Aikataulultaan tiiviiden ja tavoitteiltaan määriteltyjen projektien osalta ei ole useinkaan kohtuudella mahdollista kouluttaa henkilöä, jos häneltä puuttuu tehtävien hoitoon liittyvää osaamista. Tällöin henkilö ei ole kohtuudella sijoitettavissa tai kohtuudella koulutettavissa tehtävään." 

Jostain syystä viime vuonna vetämäni ESR-projekti ei kohtuudella kouluttanut minua hallinnoimaan projektia eikä toimiminen muutosturvayhdyshenkilönä kohtuudella tuonut minulle substanssiosaamista. Sen sijaan sille tehtävään valitulle täydellinen tietämättömyys muutosturvasta ei ollut mikään ongelma? Varmemmaksi vakuudeksi työnantaja ei lisännyt liitteeksi sen tehtävään valitun nimikirjaa, josta olisi selvinnyt, että hänen substanssiosaamisensa oli lievästi sanoen ohut. Ja on muuten vieläkin.

Mutta se ei ole enää minun ongelmani. Minä ryhdyn ensi viikolla laatimaan lisäselvitystä tai siis lakimies ryhtyy laatimaan ja minä yritän muistella, kuka sanoi ja mitä ja miksi. Samalla pohdin sitä, että prosessi on jo nyt maksanut työnantajalle sen verran paljon, että ne irtisanomisella saavutetut palkkasäästöt on aikaa sitten huvenneet.