Strömsö on tästä kaukana

Valtion virkamieslaki on vuodelta 1994. Sen kirjain ja henki ovat olleet ohjeena tässä minunkin irtisanomisprosessissani. Sen 7. luvun 27 § mukaan "Viranomaisella on oikeus irtisanoa virkamies, jos... virkamiehen tehtävät tai viraston mahdollisuudet tarjota virkamiehelle tehtäviä suoritettaviksi olennaisesti ja muutoin kuin tilapäisesti vähenevät". Edelleen on tarkennettu, että "perustetta irtisanomiseen ei katsota olevan ainakaan silloin, kun irtisanomista on edeltänyt tai seurannut uuden henkilön ottaminen samankaltaisiin tehtäviin eikä viraston toimintaedellytyksissä ole vastaavana aikana tapahtunut muutoksia tai irtisanomisen syyksi ilmoitetut tehtävien uudelleenjärjestelyt eivät tosiasiallisesti vähennä virastossa tarjolla olevia tehtäviä tai muuta tehtävien laatua". Myöhemmin todetaan vielä toiveikkaasti, että "Viranomaisella ei kuitenkaan ole oikeutta irtisanoa virkamiestä 1 momentissa säädetystä syystä, jos virkamies voidaan samassa virastossa ammattitaitoonsa ja kykyynsä nähden kohtuudella sijoittaa uudelleen tai kouluttaa uusiin tehtäviin taikka jos virka 5 §:n nojalla siirretään toiseen virastoon".

 

Näin siis laki, mutta käytäntö on toinen.

 

Minun irtisanomistani edelsi YT-neuvottelujen aikana toisen henkilön ottaminen tehtäviin, joihin olisin ilman erillistä koulutusta ollut pätevä, työkokemuksen pohjalta jopa pätevämpi kuin tuo valittu henkilö. Valitettavasti lakia tässä tapauksessa tulkittiin niin, että koska tuo toinen oli jo irtisanottu, oli hänellä suurempi oikeus tulla valituksi kuin minulla.

 

Asia kääntyy päinvastoin nyt, kun minut on irtisanottu. Valtionkonttorin ohjeen mukaisesti pääsen haastatteluihin TEM-konsernin sisällä, mutta ne eivät johda työllistymiseen, koska sanalla kohtuus on erilainen sisältö sen mukaan, määritänkö sitä minä vai työnantajapuoli.

 

Paras ja tuorein esimerkki tästä on viimeksi hakemani virka, jossa tehtävänkuvauksen mukaan tehtävä edellytti "kokonaisvaltaista näkemystä nuorten palvelujen kehittämisestä sekä laajaa yhteistyöverkostoa. On tunnettava hyvin työ- ja elinkeinopolitiikka, sosiaali- ja nuorisopolitiikka sekä EU-työskentely". Valitettavasti en tullut valituksi, koska "tarvitsemme tehtävään henkilön, jolla on vankkaa kokemusta ja osaamista valtakunnallisista verkostoista/yhteistyöstä ja EU-yhteistyöstä". Jostain syystä tätä tarvetta ei kirjattu työpaikkailmoitukseen vaan se ilmeni vasta siinä vaiheessa, kun minua ei tehtävään valittu. On taivahan tosi, että kokemusta ei kohtuudella saa koulutuksella aikaiseksi, mutta miksi ihmeessä hakukriteeristö muuttuu prosessin myötä? Ensin riittää näkemys ja se, että tuntee tietyt asiat, valintatilanteessa rimaa nostetaan sen verran, että vain vankka kokemus ja osaaminen kelpaavat.

 

Siksikö, että työpaikkailmoituksen kriteereillä minut olisi pitänyt valita, mutta uudistetuilla tiukoilla vaatimuksilla en enää ole pelissä mukana? Sama ilmiö on toistunut jokaisessa hallinnon sisäisessä työnhaussa: työkokemukseni ja osaamiseni vastaa työpaikkailmoiotuksen sisältöä, joten haastattelun jälkeen valintakriteerejä tiukennetaan ja todetaan, että valitettavasti osaaminen / työkokemus / kielitaito / projektinhallintataidot eivät riitä.

 

Jotenkin asian voi maalaisjärjellä ymmärtää - ketku mikä ketku - mutta valtion virkamiehenä tuntuu erittäin kummalliselta, että nimenomaan työhallinnossa pyritään siihen, että laki jää kuolleeksi kirjaimeksi. Kun työhallinnossa on vuosien aikana vaikka jalkaa polkien vaadittu muita työnantajia noudattamaan niin muutosturvan kiemuroita kuin lakien henkeä muutenkin, niin yllättäen omia virkamiehiä irtisanottaessa käytetäänkin hyväksi kaikki lain sallimat porsaanreiät ja kaivellaan omatoimisesti muutama uusi niiden vanhojen rinnalle.

 

Toisaalta voi ajatella, että työhallinto toimii tässä esimerkkinä kaikille muillekin työnantajille. Tehkää niin kuin mekin, ei ehkä niin kuin pitäisi tehdä, mutta onko sillä oikeasti väliä?

 

Ai että pelottiko kirjoittaa näin rehellisesti? Ei. Minut on jo irtisanottu ja periaatteessa kaikki viranomaisen asiakirjat ovat julkisia. Nämä samat asiat löytyvät virallisista valintamuistioista tai ainakin niiden pitäisi löytyä, koska ko. muistioita en ole kertaakaan itse luettavaksi saanut.

 

 

Henkilöstökoordinaattorin vastuu

Vietin päivän muiden kaltaisteni hylkiöiden kanssa miettien ohjatusti polkuja tästä eteenpäin. Paikalla oli kahdeksan todella pitkään valtiota palvelutta henkilöä, joista osa oli irtisanottu juuri ja juuri eläkeiän kynnyksellä. Yhteistä meille oli se, että yhtäkään ei olisi oikeasti tarvinnut irtisanoa, jos työnantaja olisi suostunut hetkeksi pysähtymään ja miettimään toisenlaisia ratkaisuja. Mutta ei - ylijohtajien palaverissa hemikuussa oli sovittu lähtevien määrät ja muistutettu, että nyt on hyvä tilanne päästä eroon hankalista alaisista. Ei ehkä ihan lain kirjainta noudattaen hengestä nyt puhumattakaan, mutta kuitenkin ikään kuin osana jotain suurempaa suunnitelmaa. Silloin irtisanottava ei voi ällitellä ja vaatia oikeuksiaan, koska kyse ei ole hänestä vaan kokonaisuudesta, jossa muutama täytyy uhrata.

 

Tuntui samaan aikaan hyvältä ja pahalta kuulla, että oma irtisanominen ei ollutkaan se tökeröin. Ehei, pitkin maata on tehty jopa yli 30 vuotta valtiota palvelleille sellaisia nöyryytyksiä, että niiden julkituominen tuntui kuulijastakin kidutukselta. Vaikutti siltä, että yksikään ylijohtaja tai esimies ei ole osannut - kalliista koulutuksesta huolimatta - noudattaa selkeitä prosessiohjeita. Kuulemisia oli kuitattu ovensuukeskusteluilla, irtisanomisilmoituksen vastinetta ei vaivauduttu lukemaan ja muutenkin oli tehty erittäin selväksi, että päätökset oli tehty jo helmikuussa, turha niitä enää toukokuussa oli muuksi muutella. Häpeä sinä luopio, joka kulutat kallista aikaamme marisemalla jostain ikäsyrjinnästä tai lakien noudattamisesta. Ei niitä ennenkään tällä hallinnonalalla ole turhan tarkasti noudatettu.

 

Järkyttävintä oli kuitenkin kuulla henkilöstökoordinaattorien täydellisestä osaamattomuudesta ja jopa piittaamattomuudesta. Heidän piti tukea ja kannustaa ja osata kaikki mahdolliset työttömyyteenkin liittyvät kommervenkit, mutta toisinpa on käynyt. Apua anonut irtisanottu on saanut täysin vääriä ohjeita, joilla tulee olemaan valitettavan kauaskantoiset seuraukset heidän työttömyysturvaansa. Osa henkilöstökoordinaattoreista ei tiedä, mikä on palkkatuen ja ansiosidonnaisen päivärahan ero, osa ei kykene hahmottamaan sitä, mitkä asiat liittyvät talon omaan muutostukeen ja mitkä yleiseen muutosturvaan. Irtisanotuille kerrotaan jopa suoranaisia valheita, joista kuvaavin on koordinaattorin kertoma "vahva fakta", jonka mukaan omaehtoiseen koulutukseen ei milloinkaan voi saada tukea, jos aloittaa opinnot jo irtisanomisaikana. Jos haluaa opiskella ansiosidonnaisen päivärahan turvin, saa opiskelemaan hakea vasta, kun TE-toimisto antaa siihen erikseen luvan ja sen saa vasta, kun ilmoittautuu työttömäksi.

 

Istuin yhteisessä valmennuspäivässämme silmät pyöreinä ihmetellen, miten on mahdollista, että työhallinnon sisällä pyöritetään erityisesti tehtäviin nimettyjen henkilöstökoordinaattorien toimesta varsinaista epätietorumbaa, josta on pääosin vain haittaa irtisanotuille. Yhteinen kooste päivän epävirallisesta keskustelusta oli se, että älä luota työnantajan edustajaan, kysy suoraa omalta kassalta, miten pitää toimia. Työttömyysetuuksissa kun vääränä päivänä tehty oikea teko voi johtaa satojen eurojen menetyksiin, eikä silloin auta selittää, että minulle kerrottiin näin. Vastuu on tekijällä, ei väärin kysymykseen vastaajalla.

 

Kulutan aikaa

Työyhteisöni alkaa kyllästyä siihen, että istuskelen työhuoneessani kuin yhdyskuntapalvelussa. Töitä ei ole, mutta silti en saa lupaa jäädä kotiin potemaan alkavaa työttömyyttä. Ehei, minun tulee kunnon virkamiehen tapaan saapua paikalle, leimata kellokorttini ja sitten odotella, että keksin jotain tekemistä.

Yksi ja toinen on enemmän ja vähemmän hienovaraisesti kysynyt, joudunko ihan oikeasti tulemaan joka päivä työpaikalle vain olemaan.  Että eikö minulle ole keksitty mitään tekemistä tai eikö kukaan ole ymmärtänyt, että pelkkä läsnäoloni on ikävä muistutus siitä, että virka voi koska tahansa lähteä livohkaan. Kysyjät ovat varsin oikeassa: miksi ihmeessä minua pitää irtisanomisen lisäksi nöyryyttää sillä, että joudun joka arkipäivä saapumaan paikalle tekemään ei mitään. Jos minut kerran tänne velvoitetaan, voisi esimies keksiä edes jotain pientä puuhaa pitkien tylsien tuntien ratoksi.

 

Tänään olen käyttänyt valtion hupenevia varoja lukemalla iltapäivälehdet, kokeilemalla kuvankäsittelyohjelman hienouksia, etsimällä tietoja kaihtimista, maksamalla muutaman laskun, olemalla yhteydessä pariin kaveriin ja pohtimalla, viitsisikö käväistä Facebookissa vai ei. No en käväissyt, koska se tuntui jotenkin turhan viihdyttävältä tällaisena työpaikkaläsnäolon pakkoaikana. Kärsimäänhän meidät on tänne luotu, joten seuraavaksi saatan etsiä erityisen huonoja blogeja, poistaa henkilökohtaisesta puhelimesta turhia viestejä ja teroitella lyijykyniä.

 

Ajoittain olo on kuin surkeassa ja väkisinväännetyssä pienoisnäytelmässä. Tervetuloa siis havannoimaan elämääni kaikki te omia sketsipainotteisia jutusteluohjelmia suunnittelevat nousevat ja laskevat näyttelijätähdet. Perinteinen radiokuunnelma Knalli ja sateenvarjo jää kauas taakse kun seuraatte, miten työpöytäni ääressä vanhasta muistista taittelen paperiliidokkeja ja värittelen ruutupaperin ruutuja vain saadakseni ajan kulumaan ja löytääkseni molemmille aivosoluilleni jotain tekemistä ennen kuin pääsen tästä lasikopista pois tekemään jotain mielenterveydelle kehittävämpää.

 

Tietysti voisin valmistautua huomiseen työpaikkahaastatteluun. Ministeriö täyttää velvollisuutensa ja haluaa käydä kanssani läpi YT:n jälkimainikeihin kuuluvan "meidän on pakko haastatella sinut senkin inha irtisanottu, vaikka emme ikipäivänä aio palkata tuollaista kääkkää" -leikin. Periaatteessa  pienellä koulutuksella pätevöitettävissä olevat irtisanotut pitäisi ottaa takaisin valtiolle, mutta käytännössä niin ei tehdä kuin poikkeutapauksissa (lue: jos satut olemaan mies). Niinpä menen taas kerran vastaamaan kysymyksiin siitä, missä näen itseni 5 vuoden kuluttua tai mikä on ensimmäinen asia, johon työtehtävässä tarttuisin. Haastattelija ja haastateltava haukottelevat puolin ja toisin ja toivovat, että tämä olisi äkkiä ohi. Osaan jo kaikki vuorosanat ja tiedän, miten lopuksi luvataan joka tapauksessa ottaa yhteyttä. Niin tehdäänkin - joskus marraskuun loppupuolella, kun tehtävään valittu jo painaa töitä täyttä häkää ja muistetaan, että hups, onko me kerrottu muille hakijoille, että tehtävää sijaisena hoitanut Janne sai gradunsa väännettyä ja sen kunniaksi vihdoinkin viran odoteltuaan sitä jo ainakin vuoden ajan.

Mun koti ei oo täällä

Työsuhdetta on lusittavana vielä muutama kuukausi.

Saavun työhuoneeseen, avaan tietokoneen ja luen päivän lehdet, erilaisten ohjausryhmien ja johtoryhmien muistiot, valtion uutiset, avoimet työpaikat. Käyn kahvilla. Palaan huoneeseen.

 

Puolet minusta on hyvin tyytyväinen: saan olla tekemättä mitään. Toinen puoli on ihmeissään: näinkö pian täältä erkani, kiireestä ja tohinasta. Asiat eivät kiinnosta yhtään! Ihan kiva kuulla, että jossain on perustettu joku yhteistyöryhmä tai että joku uudistus otetaan käyttöön, mutta miten se minuun liittyy? Ei sitten niin mitenkään.

 

Ja jos tarkkoja ollaan, moiset asiat eivät liity mihinkään. Niiden tavoittena on vain pitää byrokratian kukat kukkimassa ja rattaat louskuttamassa. Irtisanomiseeni johtanut prosessi on ohi, mutta kolmeen kuukauteen ei ole esimies pysynyt kehittämään mitään muutoksia töitteni uudelleenorganisoimiseksi. Tehtävät lilluvat ilmassa ja joku niistä nappaa kiinni tai sitten ei. Kokonaiskuvaa ei ole kenelläkään, joten miten ihmeessä poistumiseni muonavahvuudesta muka oli parannus? Onneksi asia voidaan peitellä sillä, että pidetään hymistelevä kehittämispäivä ja leikitään kaikki yhdessä, että tilanne on nyt niin hallinassa kuin se ikinä voi olla. Muutos on mahdollisuus.

 

Virallisen barometrin mukaan työnantajan ulkoinen asiakastyytyväisyys on edelleen vallan mainio eli "tehdyt saneeraukset eivät ole vaikuttaneet julkiseen kuvaamme". Taputuksia.  Henkilöstölle tehtävään kyselyyn opastan kaikkia laittamaan rasteja kohtiin tyytyväinen tai erittäin tyytyväinen. Minä en viimeksi tätä muistanut ja siitähän seurasi työsuhteen päättäminen. 

 

Aika käy pitkäksi, mutta voihan aina viettää päiväni vaikka naamakirjassa, kuten viereisen huoneen projektipäällikkö näyttää tekevän. Some on tärkeä viestintäkanava, joten ei pidä kadehtia häntä, joka joutuu työpäivänään tykkäämään kissavideoista, poliitikkojen maahanmuuttomielipiteistä ja kavereitten harrastekuvista. Ihan vielä en tiedä, miten se liittyy hänen oman erityisalansa edistämiseen, mutta onneksi se ei ole minun murheeni. Jos valtio edellyttää reipasta sosiaalisen median haltuunottoa, niin kai sen saa tehdä työaikana vaikka hassunhauskoja testejä tekemällä ja niiden tuloksilla kavereita ilahduttamalla.

Samaan aikaan toisaalla

Oma elämä on niin tasaisen tappavan tylsää, että jotain kirjoittaakseen on otettava muiden kokemukset käyttöön.

Henkilöstöpalveluyritykset tarjoavat työnantajille ns. vuokratyövoimaa. Ne vakuuttavat kilvan haastattelevansa jokaisen heille listoille pyrkivän työnhakijan ja toisaalta hakijoille vakuutellaan yhtä innokkaasti, että tarjottavat työpaikat ovat juuri heille tarkoitettuja, ota vain rohkeasti yhteyttä, täytä tarkasti sataneljäkymmenkohtainen hakulomake, tee itsestäsi pirteä video ja istu alas odottamaan. Otamme yhteyttä ennen kuin ehdit kissaa sanoa.

Tosielämässä (ja nyt puhuu kokemus) ei vuokrafirmoista paljoa haastatteluihin kutsuta. Sieltä voi tulla pyyntö tehdä täydentävä hakemus tiettyyn firmaan, mutta miten ihmeessä ne voivat väittää tekevänsä mitään alustavaa hakijakarsintaa, jos siellä ei kukaan koskaan (tai ei ainakaan tässä tapauksessa) halua kohdata hakijaa silmästä silmään? Siinä videolla voi olla vaikka naapurin Birgit, jolla on todellisen työnhakijan kanssa samanlainen ulkoinen habitus ja sana hallussaan. 

Joskus joku työllistyy henkilöstöpalveluyrityksen kautta. Harmi, että juuri näissä tapauksissa kukaan ei oikein tunnu haluavan ottaa vastuulleen mitään osaa perehdytyksestä. Ostaja-työnantaja olettaa, että joku salaperäinen taho jossain kertoo työvuorojen pituudet, taukojen paikat, palkanmaksuun liittyvät kiemurat, salaisten työvuorolistojen sijainnin, erilaisten työssä käytettävien koodien merkityksen (iltavuoron päätteeksi sulje HDK - siis mikä?) ja esimerkiksi työterveyshuoltoon liittyvät asiat. Henkilöstöpalveluyritys puolestaan olettaa, että he ovat työnsä tehneet siinä vaiheessa, kun työnhakija-asiakas on myyty työnantaja-asiakkaalle. 

 

Niin että siellä se sitten seikkailee, vuokratyöläinen, yrittäen epätoivoisesti löytää sen tahon, jolle ilmoittaa mahataudista kaksi tuntia ennen vuoron alkua tai jolta kysyä, mitä kaikkea iltavuorossa pitää tehdä, koska kirjallisen huomautuksen mukaan kaikkea ei ole tehty, mutta kukaan ei suostu kertomaan, mitä jäi tekemättä. Työkavereilta kysyminen ei tuota mitään tulosta, sillä kaikki muutkin ovat yhtä tuoreita tai sitten tietoisia siitä, että oman työsuhteen jatkuminen on kiinni siitä, miten paljon tietoa onnistun pimittämään muilta. Oven takana jonossa on tuhat muuta valmiina astumaan remmiin samantien, joten kätevä kauhun tasapaino pitää huolen siitä, että kaveria ei auteta.

Onneksi tästä ei kärsi kukaan muu kuin asiakas. Hän saa uudestaan ja uudestaan huonoa palvelua, mutta se ei jostain syystä tunnu työnantajaa haittaavan. Jossain kun on aina menossa prosessien kehittäminen ja systeemien uudistaminen, joka tehostaa kaikkea mahdollista niin paljon, että ensi kerralla voidaan kahdeksan vuokratyöläisen sijaan ostaa vain viisi. Edelleenkään he eivät ikinä saa tietää, mikä kumma on se suljettava HDK ja mitä tapahtuu, jos se jää auki. Vuokratyöläinen vain on entistä nöyrempi, koska hän tietää, että ne listan 15 tuntia voivat koska tahansa kadota.

Palkasta muuten vähennetään ihan jokainen minuutti, jonka on myöhässä tai mitä aikaisemmin työvuoron lopettaa ja itsensä vaikka miten vuoropäällikön määräyksestä ulos leimaa. Sen sijaan palkkaa ei makseta euroakaan lisää, vaikka viimeinen asiakas jäisi puoleksi tunniksi jankkaamaan jotain asiaa ja kassanlaskuun tuhrautuisi ylimääräistä aikaa. Ensinmainittu asia on huolimattomuutta, toinen osaamattomuutta. Kummastakaan ei työnantaja maksa.