Sisäisen haasteen raskaus

Henkisesti olen irrottautunut työpaikasta, vaikka juridisesti olen tällä hetkellä ansaitulla vuosilomalla ja palkkakin tupsahtaa tilille ilman erityisiä ponnisteluja. Siksi sähköpostien lukemisesta on tullut uudenlainen hupi, koska aikaisemmin mitäänsanomattomat tekstit ovat saaneet irtisanottuna uudenlaisen merkityksen. Klassinen ylimmän päällikön lomatoivotuskin avautui uudella tavalla, kun sitä tarkasteli ulkopuoliseksi siirretyn silmin.

Tunsin lempeää ironiaa lukiessani, miten työyhteisölläni on ollut "haastava ja raskaskin alkuvuosi erilaisten ulkoisten ja sisäisten haasteiden seurauksena". Jos nyt ollaan ihan tarkkoja, niin raskasta on ollut vain kahdella eli minulla ja sillä työkaverillani, jota riiputettiin kanssani löysässä hirressä yli yhdeksän kuukauden ajan. Kukaan muu ei ole oikeasti joutunut kokemaan yhtään mitään raskasta, huolestuttavaa tai ankeaa, kunhan ovat sivusta seuranneet kiemurteluamme huhujen ja toiveikkuuden välimaastossa. Vai ihanko aidosti esimiehellä on ollut paha mieli siitä, että hän joutui tekemään päätöksen irtisanoa yksikön pisimmän työkokemuksen hankkinut työntekijä, jolla sattuu vielä olemaan ylivoimaisesti paras koulutus jopa esimieheen itseensä nähden. Jotenkin tuntuu siltä, että irtisanomisen jälkeen mykäksi heittäytynyt yksikön päällikkö ei ole joutunut kokemaan mitään siihen verrattavaa, minkä läpi minä olen täydellisen yksin jätettynä tarponut.

Sydäntäni lämmitti myös lomatoivotuksen optimismi:"Toivoa paremmasta on näkyvissä ja olemme menossa hyvään suuntaan. Isoja organisaatiomuutoksia ei seuraavien vuosien aikana ole odotettavissa." Irtisanomalla minut pelastettiin siis kokonainen aluehallintovirasto muutamaksi vuodeksi! #Aaltoja! Lohdullinen tieto etenkin siksi, että palkkani ei ole yltänyt edes viraston mediaanipalkkaan, joten todella pienestä se näköjään oli kiinni, että saatiin palkkarahat riittämään kaikille muille, myös jo virallisen eläkkeellelähtöiän ohittaneille. Heidän irtisanomisensa olisi ikärasismia.

Lopuksi kiitettiin alkuvuoden ponnisteluista ja hyvin tehdystä työstä. Jostain syystä en kyennyt kokemaan, että kiitokset olisi suunnattu minulle edes pikkuruisen häivähdyksen verran. Sen sijaan pystyin yhtymään täysin rinnoin ajatukseen siitä, että nyt on "lomailun, lepäilyn ja toisenlaisten asioiden aika". Minulla se aika tosin kestää huomattavasti pitempään kuin muilla, koska saan lomailla täydellä palkalla koko kesän pitkälle syksyyn. Toisenlaisten asioiden aikaa on koko loppuelämäni. 

Tunnustan: kieltämättä on kiva vilkuilla työsähköposteja muutenkin sillä silmällä, miten täysin päättömästi osaamattomat ja kokemattomat, mutta ah niin innokkaat nuoremmat kollegat asiakkaiden kysymyksiin vastaavat. Ainakin lakimiehelle on tulossa roppakaupalla lisätöitä siksi, että mutu-tuntumalla annetut vastaukset eivät aina vastaa ministeriön ohjeita. Valitettavasti osa niistä on asiakkaalle suorastaan vahingollisia, mutta sehän ei enää ole minun murheeni. Avainhenkilöhaun muistion mukaan minä olen se, jonka osaamisessa on puutteita, vaikka työssäoloaikanani yksikään asiakas ei joutunut tekemään valitusta antamieni neuvojen ja ohjeiden takia. Saattaa olla, että muutama jopa kiitteli hyvästä palvelusta ja kansantajuisesta selityksestä.

Hirvittävä uupumus

Tästä varoitettiin kyllä, mutta en uskonut, että stressipohjainen uupumus voi olla näin syvä. En jaksaisi tehdä mitään.

Onneksi olen kesälomalla. Kukaan ei kysele, mitä teen tai tekemättä jätän. Tai kääntäen: loma valuu hukkaan, kun en jaksa tehdä mitään. Tuijotan keittiön pöydälle kasvavaa lehtipinoa miettien, että sen voisi käydä läpi ja viedä tarpeettomat aviisit kierrätykseen. Asia jää katsomisen ja aikomisen tasolle, valmista ei tule.

Minusta ei ole nyt ryhtymään. Lillun jossain melkein-tekemisen ja en-vielä-viitsimisen välimaastossa yrittäen järjestää maailmaani jonkinlaiseen ennalta-arvattavaan kuosiin. Samaan aikaan nautin häpeilemättä siitä, että voin istua pihakeinussa tuntikausia tuijottamassa pilvien liikettä. Ei ole kiire minnekään. Koska viimeksi pilvien liikkeellä oli mitään merkitystä elämässäni?

Edellisten vuosien lomilla - niillä lyhyillä pätkillä, joita pidin muiden vuosilomien välissä valmiina kipaisemaan kustannuspaikalle heti, kun tarvittiin - luin päivittäin sähköpostit muka uteliaisuuttani. Tosiasiassa en halunnut jäädä paitsi yhtään mistään tiedonrippusesta. Nyt luen sähköposteja lähinnä huvittaakseni itseäni, koska niistä selviävät ne kymmenet pienet asiat, jotka nyt jäävät tekemättä ja joilla on oikeasti merkitystä. Koska irtisanomiseni pääkriteeri oli se, että työni on keskitetty ja siirretty muualle, ei näitä avunpyyntöjä ja myöhästyneiden maksatusten kyselyjäkään siis oikeasti ole olemassa.

Lomasta huolimatta pidän yhteyttä töihin. Kävin tekemässä virkavapausanomuksen saadakseni palkallisen opintovapaan ja siihen paperityöhön tarvittiin kopiokonetta. Jaksoin hymyillä sinne ja tänne ja kertoa, että minulla ei ole mitään hätää. Samaan hengenvetoon muistin muistuttaa, että ehkä tämä sama on muillakin edessä vielä ennen vuodenvaihdetta, hallitusohjelma viittaa siihen, että kipeiltäkään leikkauksilta ei tulla välttymään. Pahanilmanlintu, se minä olen.

Sait sitten potkut?

Tähän asti olen uskotellut itselleni, että minut irtisanottiin tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Jotenkin siistiä ja persoonatonta, ei oikeastaan minuun kohdistunutta lainkaan, vaan tavallaan steriiliä ja ulkokohtaista. Kaverin utelias kysymys sisälsi totuuden: potkuthan minä sain, ja potkuja jaellaan vain huonoille ja surkeille.

Tämä viikko on ollut eräänlaista itsetutkiskelun paikkaa. Vuosiloma alkoi kesäkuun alussa eikä työpaikalla ole tarvinnut kärvistellä, mutta samalla moni asia on iskeytynyt päin näköä niin, että tuntuu. Minulle on annettu potkut, se tuntuu väärältä, mutta joku syyhän siihen oli, että ainoana vähän ylis sadasta osuma tarkentui minuun. Enkö ollut tarpeeksi ahkera, puhuinko liikaa kahvitunnilla, olenko ruma ja läski ja epämiellyttävä vai  yksinkertaisesti se, josta oli kätevintä päästä eroon nyt, kun esimies on oikeasti tajunnut, että ei osaa mitään. Kontrasti minuun olisi liian suuri.

Ainakin osaan siirtää syyn muihin. Samaan syssyyn siirsin irtisanomisestani tehtävän valituksen Akavan lakimiesten vastuulle. Kohtalaisen monta vuotta olen maksanut liiton maksuja, nyt olisi aika saada vähän vastinetta. Itse en enää osaa määritellä, koenko kohtuuttomaksi syrjäyttämiseni keväisessä tehtävänhaussa, kadonneiksi väitettyjen töiden olemassaolon, yksikön pisimmän työsuhteen sivuuttamisen vai korkean ikäni ylenkatsomisen. Enää en jaksa miettiä sanamuotoja tai painotuksia tai sitä, että tästä pitäisi työrintamalla edetä johonkin suuntaan.

Henkilöstökoordinaattori muisti sähköpostilla: tässä sinulle tietopaketti muutosturvasta. Teki mieli laittaa palautemeili, että hieno homma, mutta oletko tietoinen siitä, että olen ollut tämän asian vastuuhenkilö eli todennäköisesti tiedän asiasta saman verran kuin TE-toimiston muutosturva-asiantuntijakin. Kun on aikansa vastannut asiaan koskeviin erilaisiin tulkintakysymyksiin, niin voi olla mahdollista, että omassakin elämässä osaa soveltaa lakia kohtalaisen oikein tai vähintäänkin tarkoitushakuisesti. 

Sain potkut. Entä sitten? Sain samalla 6 kuukauden mittaisen palkallisen lepotauon, jota myös irtisanomisajaksi kutsutaan. Jos työnantajan mukaan osaamisessani on puutteita, niin ei minun varmaan kannata tehdä mitään.