keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Tarkoitushakuista viranhoitoa

Tässä sitä nyt ollaan työttömänä. Tosin ei kovin pitkään, mutta sen verran, että olen saanut kokemusta niin sähköisestä ilmoittautumisesta kuin byrokratian lonksuvista rattaista.

Erityisen paljon olen saanut kokemusta muiden virkamiesten tekemisistä. Tietysti olen tähänkin asti tajunnut, että mätämunia ja totaalista osaamattomuutta löytyy myös viranhaltijoissa. Vanhan sanonnan mukaan jos Jumala antaa viran, niin Hän antaa järjenkin, mutta nykyisin tämä ei enää päde, sen verran paljon on valtiolla erilaista suhmurointia ja vatulointia ja hyväveli-järjestelmiä. Silti jotenkin hävettää muiden puolesta se, että eivät edes yritä noudattaa ohjeita ja sääntöjä, vaan sooloilevat mitenkuten oman mielensä mukaan. Jos minun kanssani voidaan asioita tehdä hiukan sinne päin, niin miten mahtaa olla laita niiden kansalaisten, jotka eivät osaa lukea lakia ja sen perusteluja saati tehdä tulkintoja niiden pohjalta. Enää en yhtään ihmettele sitä, että työhallinnon toimista tehdyt valitukset ovat kasvaneet räjähdysmäisesti. Syynä eivät ole kenkut kansalaiset vaan ketkut virkamiehet.

Viimeksi kerroin, miten sain lainvastaisen työtodistuksen. Tänään sain uuden. Siinä työtehtäväni oli kerrottu lievästi sanoen erikoisesti. En täysin tunnistanut siitä toimenkuvaani ja tekemisiäni. Toisaalta jos esimies kuvitteli kyseisten tehtävien olevan vastuullani niin ei ihme, että hän oli tyytymätön työhöni. Tosin hän ei kertaanaan kehityskeskusteluissa avautunut ja ihmetellyt, mitä oikein teen, vaan yhdessä kirjasimme ne aidot työt ja toimet ja olimme miettivinämme niiden hoitoa. Loogisesti toiminut esimies olisi kopioinut suoraa sieltä tehtäväkuvani, mutta tämäpä päätti yllättää ainakin minut keksimällä ihan juttuja. Jostain syystä ne ovat kaikki sellaisia, ettei niillä potentiaalisia uusia työnantajia saada uskomaan monipuoliseen osaamiseeni vaan enemmänkin hyvin suppeaan ja turhaan erityisosaamiseen.

Koska olen nyt hetkellisesti virallisesti työtön, pitäisi työnantajan varmistaa, että saan tiedon työpaikalla avomeksi tulevista tehtävistä. Työnantajan onneksi vain sellaisista, jotka ovat kutakuinkin samanlaisia kuin se, josta tulin irtisanotuksi. Nyt olisi paikka avoinna, ihan määräaikainen virka, mutta mitään tietoa ei ole tänne asti herunut. Protokollan mukaan työnantajan tulee tiedustella TE-toimistosta, olenko yhä työtön ja sen jälkeen saan työtarjouksen, jonka perusteella minun on työtä haettava tai muuten menetän työttömyysetuuteni. Mitään ei ole kuulunut, joten ei kai minua ole parissa viikossa kokonaan unohdettu.

Tunnustan: olen silti täpinöissäni! Odotettavissa on työtarjous, johon tietenkin vastaan asiallisesti, teen näppärän hakemuksen ja pääsen haastatteluun. Jossa minut kovin kepeäksi todetaan ja osoitetaan ovea, koska osaamiseni ei riitä edes kyseiseen avustavaan tehtävään. Olo on kuin laboratorio-olosuhteissa toimivalla koehenkilöllä: nyt vihdoinkin testataan sitä, mitä on tullut viimeiset 13 vuotta muille opetettua eli työttömän työnhakijan toimimista ohjatussa työnhaussa. Sähköiseen oma-asiointiin tulee ruutu, johon minun tulee osata laittaa rasti ja sen perään päivämäärä, jolloin olen ollut yhteydessä työnantajaan ja edelleen sinne pitäisi ilmestyä ruutu, jonka saan rastittaa, kunhan työnantaja kertoo valinnan tulokset. Osaanko tehdä tätä oikein vai saanko selvityspyynnön tunaroinnista?

Ongelmaksi voi nyt muodostua se esimies, joka ei välttämättä muista velvollisuuttaan yrittää saada minua pois työttömyyden kurjimuksesta omaksi alaisekseen. Hän ei välttämättä huomaa, että laki vaatii ottamaan minuun yhteyttä. Kyse voi olla tietämättömyydestä (ei kai sentään yksikön päälliköllä näin perustavanlaatuisessa asiassa?) tai osaamattomuudessa tai kiireessä tai laiskuudessa tai siinä, että ei ole tarpeen, koska kuitenkin olen jo saanut työpaikan. Mutta kun sillä ei ole merkitystä, töitä tulee silti tarjota! Rakastan lain kirjainta ja sen henkeä ja etenkin monisivuista ja sekavaa soveltamisohjetta!

Jotenkin luulen, että tytön voi ottaa pois työhallinnosta, mutta lakia julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta ei voi noin vain ottaa pois tytöstä. Eikä paria muutakaan lakia. Tästä koituu vielä ongelmia.

lauantai 5. joulukuuta 2015

Entä jos olenkin muodikkaasti erityisherkkä?

Minulla on virkamiehen sielu. Valtion virkamieslaki on tatuoitu jonnekin ydinjatkeeni ja selkärankani välimaastoon, joten osaisin todennäköisesti unissanikin vastata kysymykseen, onko virkamiehen ensisijaisena tehtävänä tehdä oikeita asioita vain asioita oikein. Kyseisen lain 4. luvun 14 pykälässä todetaan, että "Virkamiehen on suoritettava tehtävänsä asianmukaisesti ja viivytyksettä. Hänen on noudatettava työnjohto- ja valvontamääräyksiä. Virkamiehen on käyttäydyttävä asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla." 

Miksikö olen nyt tullut siihen tulokseen, että minussakin saattaa olla jotain vikaa (jos ei aivotoiminnassa niin kokemuksen kokemisessa). Sain postitse työtodistuksen, johon esimies oli pyynnöistäni huolimatta rustannut arvioinnin työtaidosta, ahkeruudesta ja käytöksestä. Tai ei oikeastaan, hän oli ottanut hieman luovemman perspektiivin ja arvioi minun hoitaneen työni hyvällä työtaidolla, ahkerasti ja asiakasystävällisesti. Käytöksestä ei ole mainintaa, joten se lienee ollut jossain surkean ja ala-arvoisen tietämillä eritoten siksi, että menin aikoinaan luottamuksellisessa työtyytyväisyyskyselyssä arvioimaan lähiesimiehen johtamistaidot ja puolueettomuuden puutteellisiksi. 

Paperin luettuani herkistyin ja tuohduin välittömästi. Ensimmäinen läpi kohmeisten aivojeni humahtanut ajatus oli se, että aha, en olekaan suoriutunut töistäni kiitettävästi, vaikka aika monta kertaa pelastin kyseisen esimiehen hänen tietämättömyytensä aiheuttamista noloista tilanteista. Toinen ja vahvemmin vavisuttava ajatus oli, että esimies ei tunne työelämän yksinkertaisimpia ja jokapäiväisimpiä lainkohtia. Jos arviointeja ei työtodistukseen ole pyydetty, niitä ei pidä antaa!

Lähtökohtahan on, että minut irtisanottiin, koska työkokemukseni, osaamiseni, yhteistyötaitoni, viestintä- ja vuorovaikutustaitoni sekä kykyni uudistaa ja uudistua ovat puutteelliset. Eivät ne kovin kaksiset ole esimiehelläkään, jolle alkeellisin työtehtävä eli työtodistuksen oikeaoppinen kirjoittaminen on näköjään ylivoimainen asia. Kyllä, siinä lomakkeella on valmiina lokonen ko. asian kirjaamiseksi, mutta eikö muka kymmeniä vuosia esimiehenä toiminut henkilö tiedä, että siihen ei kirjoiteta yhtään mitään ellei erikseen ole pyydetty. Kyky uudistaa ei tarkoita sitä, että keskitason pomo saa omasta päästään ryhtyä muuttamaan lakeja oman mielensä mukaisiksi.

Kyse on periaatteesta. Virkamiehenä minun tehtäväni on tehdä oikeita asioita oikein, ei vähän niin kuin sinnepäin tai melkein. Samaa minulla on oikeus odottaa entiseltä esimieheltä. Töitä ei tehdä mitenkuten vaan virkamiesmäisen asianmukaisesti ja viivytyksettä. Asianmukaisuus tarkoittaa sitä, että noudatetaan kaikkia niitä lakeja, jotka siinä tilanteessa tekemiseen vaikuttavat. Jos ei osaa tai tiedä, voi aina tarkistaa Finlexistä tai kysyä saman työnantajan palvelussa olevalta lakimieheltä. 

Aikanaan joku antoi ohjeen, että  kannattaa aina palkata itseään fiksumpia, silloin syntyy kunnon tulosta. Ehkä valtiolla pomoa fiksummat kannattaa irtisanoa, koska silloin virastoon ei jää ketään, joka huomaisi esimiehen osaamattomuuden. Koska olen tavallista jääräpäisempi, laitan vielä tänään entiselle esimiehelle sähköpostia, jossa muistutan työsopimuslain 6. luvun 7. pykälästä. Siihen on yksiselitteisesti kirjoitettu, että "Työntekijän nimenomaisesta pyynnöstä todistuksessa on lisäksi mainittava työsuhteen päättymisen syy sekä arvio työntekijän työtaidosta ja käytöksestä". Esitän entiselle esimiehelle kysymyksen, missä vaiheessa olen mennyt mainesanoja työtodistukseen anomaan ja samalla uudistan pyyntöni saada lainmukainen työtodistus asianmukaisesti ja viipymättä.

Olen erityisherkkä. Loukkaannun siitä, että virkamiehet eivät minun kohdallani noudata lakia tai sen henkeä. Eipä ihme, että viimeiset puoli vuotta olen ollut koko ajan henkisesti näppylöillä.

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Nöyryytysten katkeamaton virta

Viimeksi kirjoitin siitä, miten viimeinen työpäiväni ja lähtöni ELY-keskuksesta eivät herättäneet esimiestasossa mitään vimmaa hyvästellä. Ei minkäänlaista pieni- tai suurimuotoista työsuhteen lopettamiseen liittyvää rituaalia, jolla olisi laitettu ii yhdelle elämänvaiheelle. Ei mitään kiitosta tai edes hätäistä heippaa. Kun muutut näkymättömäksi niin pysyt sellaisena, vaikka pitäisit vähän ääntäkin itsestäsi.

Onneksi kaikkia samasta organisaatiosta irtisanottuja ei kohdella yhtä tylysti. Se toinen irtisanottu sieltä toisesta yksiköstä saa viimeiselle työpaikkapiipahdukselleen kulkukortin- ja avaintenluovutuksen yhteydessä paikalle apulaisjohtajan ja esimiehensä ja kuulemma samalla ojennetaan läksiäislahjatkin, koska vielä töihin jäävällä väellä on niin paha mieli puolestaan. Minun vuokseni ei kukaan ole virallisesti pahoillaan! Epävirallisesti tosin on, mutta se on kokonaan toinen juttu.

Nyt minulla on jämäkkä peiliinkatsomisen paikka! Siellä se on, vähän rupsahtanut, silmälasipäinen pullea naishenkilö, joka ei ole edes sen arvoinen, että joku haluaisi viideksi minuutiksi keskeyttää viikkopalaverinsa ja virallisesti kätellä läksiäisiksi. Saahan ihmiselle tyly olla, mutta että ihan oikeasti vielä tässä vaiheessa pystytään olemaan näinkin epätasa-arvoisia kahden irtisanotun kanssa! Toisen lähtöä pahoitellaan, toisen lähtöä ei noteerata. Melkein tekisi mieli kysyä, että mitä olen tehnyt tämän ansaitakseni. 

Vaan en kysy, koska itseään on ihan turha kiusata muiden tyhmyydellä. Olen iloinen sen toisen irtisanotun puolesta, hänestä on haluttu pitää huolta loppuun asti ja osoittaa, että irtisanomisesta huolimatta hän on arvokas ihminen ja hyvä työntekijä. Minulle vain omat työkaverit osoittavat tämän saman, ei talon virallinen johto. Taas kerran ollakseni rehellinen: arvostan enemmän työkavereitten mielipidettä kuin niiden, jotka ovat menneet piiloon työpöytiensä taakse, jotta kukaan ei kuvittelisi, että heidän pitäisi jotenkin ottaa asiaan kantaa.