Työpaikkahaastattelu. Nyt sellainen on koettu ja hakija köykäiseksi todettu.
Vielä pari vuotta sitten riitti, että osasi jotain. Kyllä, olen työvuosieni aikana tämän tästä hakenut paikkaan jos toiseenkin osin harrastemielessä, osin siksi, että olen halunnut toisiin töihin ja osin siksi, että ei ole ollut oikein muuta tekemistä. Koska työpaikka on ollut olemassa, ei sillä ikuisella kakkossijalle jäämisellä ole ollut isoa merkitystä. Paitsi sen kerran, kun hain omalle työnantajalleni ryhmäpäälliköksi ja valituksi tuli viimeiset kymmenen vuotta hoitovapaalla viettänyt kollega, jolla valinnan tehneen esimiehen mukaan oli yhtä pitkä työkokemus ja pitempi esimieskokemus kuin minulla. Tarkistin asian: ei ollut ellei kotiäitiyttä rinnastettu johtamiseen ja minun työkokemuksestani vähennetty viittätoista vuotta. No, se ryhmänvetäjäkokeilu piti sisällään kaksi koko kesän kestänyttä sairauslomaa (miten ne lapset olisi muuten hoidettu) ja koko työyhteisön ajautumisen kriisitilaan, mutta se nyt ei ole tämän postauksen ydinasia.
Ydinasia on se, että enää ei palkata tekijää vaan tämän verkosto. Haastattelussa minun olisi pitänyt kyetä nimeämään niitä johtavassa asemassa olevia henkilöitä, joiden kautta tulisin hakemaani tehtävää hoitamaan. Sillä ei ole merkitystä, mitä osaan vaan sillä, mistä kaikkialta kykenen tarvittaessa ajatuksilleni taustatukea hankkimaan ja siten luomaan strategian, jolla voitan muut. Ongelmana on se, että en ihan kyennyt hahmottamaan byrokraatin tehtävää taistelutantereena, jossa yksi ja toinen himoitsee jotain ja minun tehtäväni olisi viskoa verkostostani joku estämään inhat aikeet. Tunnustan: lukiolaispoikani olisi tässä taisteluoptimoinnissa paljon minua parempi, mutta hän näkeekin peleissä koko ajan, mitä erityisvoimia tiiminsä jäsenillä on sillä hetkellä hallussaan.
Toinen kummastusta herättänyt seikka oli vaadittava osaaminen. Hakemani paikka oli ns. ylätason tehtävä, jossa substanssiosaamiselle ei ollut erityistä käyttöä. Silti näyttöä siitä intettiin moneen kertaan vähän kuin ammattioppilaitoksen rehtorilta hakevalta olisi urkittu, mitkä ovat hänen hitsausluokkansa ja kokemuksensa kanojen ruokinnasta. Jos halutaan hyvä tiiminvetäjä, ei ruohonjuuritason kaikenkattavalla osaamisella luulisi olevan erityistä painoarvoa. Itse ottaisin lähimmäksi esimieheksi tiiminvetäjän, jolla on kattava näkemys siitä, minne ollaan menossa ja keinot tavoitteen saavuttamiseksi sen sijaan, että hän tuntee jonkun, joka on joskus ollut ministeriössä.
Tilaisuuden jälkeen oivalsin, että näitä on tulossa vielä monta lisää. Minä yritän olla enemmän kuin olen ja ihmettelen mielessäni, kuka näytelmän on käsikirjoittanut ja haastattelijat kyselevät omiaan toivoen, että pääsisivät jo tekemään oikeita töitä. Paljonkohan tämä takaisinottovelvollisuusleikki tulee vielä valtiolle maksamaan haaskattuina haastattelutunteina? Todennäköisesti enemmän kuin mitä irtisanomisestani tuli säästöjä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti