Joskus näissä valtion hommissa kohottaa kummastuneena toista kulmakarvaansa vähän kuin merkkinä siitä, että ei ole vuosien mittaan vielä kokonaan paatunut. Mikä on muuten hieno sana, synonyymi sille, että muuttuu jyhkeäksi kiveksi. Paasi ei koskaan voi olla pieni.
Mutta asiaan. Olen hallinnossa, jossa tulevien vuosien graniittiin hakatut periaatteet ovat suunnilleen avoimuus, vuorovaikutus, yhdessä tekeminen, uudistaminen ja hyvä henkilöstöpolitiikka. Kaikki somia ja sydäntäsykähdyttäviä sanoja, jotka kertovat, että tässä ollaan porukalla tekemässä jotain semmoista yhteisöllistä ja mukavaa. Että otetaan muita huomioon ja ollaan yhdessä enemmän kuin osien summa, halaillaan tämän tästä ja kehua retostellaan, että kukaan ei puhu selän takana pahaa eikä ole edessä ilkeä.
Hevonhuttua ja höpöhöpöä, sanon minä. Todellisuudessa kyse on samanlaisesta sanahelinästä kuin nyt niin muodikkaat asiakasrajapintojen synkronointi, suurella pensselillä maalaaminen, prosessien toimintakyvyn maksimointi tai palvelumuotoilun tuomat mahdollisuudet. Näitäkin saa vapaasti käyttää miettimättä lainkaan, mitä ollaan tarkoittamassa ja ymmärtävätkö ydinprosessien ulkopuolelle jäävät kumppanuudet sanojen sisällön samalla tavalla.
Hallinnossa avoimuus ja yhdessä tekeminen ovat sitä, että tehdään päätös ja ilmoitetaan siitä. Siinähän kaikki saavat yhdessä tiedon, mitä sitä enempää selittelemään. Juuri näin on nyt tehty yksikön uusimmassa nimitysasiassa, jossa alunperin haettiin työhön osallistuvaa tiiminvetäjää, mutta muutaman kuukauden kokemuksen jälkeen onkin huomaamatta vaihdettu nimikettä paremmin palkkaa tuovaksi kehittämispäälliköksi. Ei siinä mitään, mutta kun aikoinaan tiiminvetäjän tehtävä kirjoitettiin niin tylsäksi kuin mahdollista, että ei saataisi ketään aidosti pätevää sitä hakemaan, ja nyt vaihdetaankin nimikettä, niin homma ei vaikuta hyvältä avoimelta tuottavuuslähtöiseltä henkilöstöpolitiikalta.
Asiahan ei edes koske minua. En hakenut ko. tehtävään, en hakisi siihen nytkään, mutta jotenkin on ankea olo monen muun osaavan ja pätevän puolesta. Heitä johdatettiin avoimesti harhaan vakuuttamalla, että tiiminvetäjällä ei ole esimiesasemaa, ei palkkaan selkeästi vaikuttavia vastuita, vain pelkkiä tiiminvetäjän pieniä erikoistehtäviä. Toisin on nyt käynyt eikä vähiten siksi, että urakehityksessä ja CV:ssä näyttää paljon paremmalta, jos toimenkuvaa rukataan päällikkötason tehtäväksi, oli siihen osaamista tai ei. Kaikki tämä luonnollisesti avoimesti ja näennäisen yhdessä tehden salassa kaikilta muilta.
Saahan tuollaisia päätöksi tietenkin tehdä, tämähän on päällikkövirasto. Täällä ei työjärjestyksen mukaan tarvitse kysellä lupaa alaisilta. Eikä se ole typerä joka tavoitehakuisesti pyytää, vaan se, joka pyyntöön suostuu. Mutta sitten ei pidä ihmetellä, missä on keskinäinen kunnioitus tai miksi yhteisiä arvoja on niin hankala noudattaa. Jos johtotasolla ei välitetä työyhteisöstä, niin miksi ihmeessä siellä asiantuntijatasolla oltaisiin yhtään sen enempää yhteisen sanahelinän takana. Päivä päivältä ollaan enemmän vain töissä ja vähemmän tekemässä yhdessä, vakuutettiin johdon powerpointeilla mitä tahansa. Tunnustamattomiin alaistaitoihin kun kuuluu sekin, että behavioristisesti otetaan mallia johdon tekosista ja toistetaan niitä omassa elämässä ja omassa tehtäväkehikossa. Tässä tapauksessa siitä ei synny tulosta, vaan kimmastuneita keskusteluja sekä piikittelyä puolin ja toisin.
Hämmästyttävää, miten pienillä teoilla voi tehdä organisaatiosta toimimattoman. Ja vielä hämmästyttävämpää, että niin voi ja saa tehdä. Joku johtamisen kehittämisen tiimi saisi tästä oivan ehdottomasti välteltävän esimerkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti