Hallinnossa on 15 + 15 johtajaa/päällikköä ja noin 45 vähän pienempää esimiestasoista toimijaa ja muuta muu henkilö, joilla on alaisia. Heitä varten on palkattu melkein tusinan verran asiantuntijoita kehittämään johtajuutta ja auttamaan vaativassa muutostilanteessa. Osa johtotason porukasta kävi jo pari vuotta sitten läpi vastaavan koulutuksen, mutta nähtävästi siitä ei ollut mitään hyötyä, koska ruljanssi on pyöräytetty uudestaan käyntiin.
Johtamisen tukemisella mitattuna organisaatio toimii täydellisesti! Mitään muuta yksityiskohtaa ei hallinnossa ole katsottu yhtä tärkeäksi, jos mitataan asiaa tarjottujen tuki-, seminaari- ja koulutustuntien määrällä. Jotain menee silti uudestaan ja uudestaan pieleen, koska kukaan ei ole tyytyväinen. Ei johtoporras, joka haluaa lisää paapomista ja olkapäitä, joita vasten ulvoa surkeaa kohtaloaan alaisten ahdistellessa eivätkä johdettavat, jotka eivät huomaa esimiehissä mitään edistymistä, vaikka näiden kalenteri pursuaa vertaistukiryhmiä ja yhteishengen kohottamiseksi järjestettyjä valtakunnallisia tapaamisia. Unohtaa ei sovi suljettuja verkkotyötiloja tai muilta salattuja virtuaalisia aamukahvejakaan, joiden aikana voi sanallistaa kokemuksiaan viikon varrelta.
Sanallistaminen on muuten hauska uutuus hallintojargonissa. Nyt täytyy kertoa suurta tarinaa ja sen esiasteena on omien tuntemusten saattaminen sanoiksi vähän samaan tapaan kuin päiväkodissa tehdään silloin, kun selvitetään konfliktitilanteita ja halutaan antaa väkivallalle hyväksytympi nimi. Hakkaava lapsi voi antaa tunteelleen nimeksi paha mieli, jolloin on paljon hyväksytympää roimia itseään heikompaa kuin silloin, jos tunteen nimi onkin vahingoittamisenhalu. Lopputulos on sama eli verille nuijittu lajitoveri, mutta tunteelle annettu nimi tekee väkivallasta hyväksytympää. Mistä esimerkistä ei nyt pidä vetää sitä johtopäätöstä, että johtamisen kehittämisessä oltaisiin tekemisissä lyömisen kanssa. Ei, kyse on yleisesti hyväksyttyjen kielikuvien käyttämisestä piilotettaessa todelliset tarkoitusperät puppusanageneraattorin tuotosten alle.
Joka tapauksessa samaan aikaan kun muutama tuhat rivityöntekijää kipuilee tulossa olevien massiivisten uudistusten aiheuttamien huhupuheiden kanssa, niin johtavassa asemassa oleville tarjotaan enemmän tukea kuin koskaan ennen. Koska he ovat viemässä muutosta eteenpäin. Koska he tekevät päätöksiä. Koska heitähän tämä eniten stressaa. Koska heidän kohtalaisen hyväpalkkainen vakanssinsahan tässä on tulilinjalla ja nyt tarvitaan oikeanlainen verkosto riittävän korkeassa asemassa olevia varmistamaan se, että vielä vuonna 2020 on töitä. Ja mielellään sellaisia, joissa voi vaatia omaa työhuonetta. Niitä muutamaa tuhatta peruspuurtajaa varten on noin kolme henkilöä, jotka miettivät, miten saada ylläpidettyä motivaatiota vielä pari vuotta ja miten varmistaa, että työkäytännöt tuottavat sitä tilastotietoa, jota tarvitaan pohjaksi uuden luomiselle.
Toisaalta johtajan on helpompi nähdä tuen tarvetta johtamiselle eli itselleen kuin johdettaville. Heillehän on tarjolla alaistaitojen miettimistä eli sitä, että ollaan kivoja kaikille, tehdään työt ripeästi eikä puhuta käytävillä pahaa muista. Niihin taitoihin nyt ei paljoa opetusta tarvita, terve järki riittää, mutta johtaminen on sen verran vaativaa, että sitä ei omin aivoin noin vain tehdäkään. Ei edes silloin, kun on itse hakeuduttu esimiestehtäviin ja vakuuteltu hakemuksessa, että on kokemusta ja näkemystä. Johtajana kehittyminen edelyttää lukuisia seminaareja, alaiselle riittää se, että tekee työnsä eikä valita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti